Saanko esitellä: Tarhamehiläisten koti

Tarhamehiläiset ovat ihmisen jalostamia tuotantoeläimiä siinä missä lehmät, lampaat, kanat ja kaikki muukin karja. Tarhamehiläisten koti on käytännössä aina Suomen oloissa ihmisen tarjoama pesäkalusto.

Tarhamehiläiset kuitenkin eroavat muista hyötyeläimistä paitsi kokonsa puolesta niin myös siinä, että vaikka ne kesyjä ja jalostettuja ovatkin, ne elävät omaa elämäänsä siten kuin sen parhaaksi katsovat. Tarhaaja on enemmänkin hoitaja, joka huolehtii siitä, että nämä itsenäiset yhteiskunnat pysyvät lämpimänä ja terveinä.

Tarhamehiläiset kuitenkin tarvitsevat mehiläishoitajan apua. Ne nimittäin hyvin harvoin pärjäävät luonnossa omillaan talven yli. Pesät lisääntyvät jakaantumalla siten, että osa porukasta lähtee vanhan emon kanssa etsimään uutta pesäpaikkaa loppujen kasvattaessa pesään uuden emon sopivan nuoresta toukasta. Lähtenyttä joukkoa kutsutaan parveksi.

Parvi mielellään asettuu onttoon puunrunkoon, kallionkoloon tai sopivaan koloon rakennuksen seinämässä tai savupiippuun. Melko harvoin nämä yhdyskunnat kuitenkaan selviävät seuraavasta talvesta jäätymättä. Savupiippuyhdyskuntia kuitenkin tiedän muutamia selvinneen jopa vuosia. Siellä, asutun rakennuksen keskellä on lämmintä ja oivallinen paikka pitää pesää. Kiinteistön omistajat ovat asiasta luultavasti mehiläisten kanssa kyllä eri mieltä.

Tarhamehiläisten koti

Ihmisen kesyttäminä olioina tarhamehiläiset tarvitsevat elääkseen ihmisen tarjoaman pesän. Pesän tulee olla sopivan tilava, jotta kasvava yhteiskunta mahtuu kesän aikana kasvamaan. Alimman osaston ja pohjan väliin tulee jäädä lentoaukko, josta mehiläiset pääsevät kulkemaan pesään ja sieltä pois.

Sen tulee olla myös riittävän lämmin, jotta yhteiskunta pystyy pitämään pesässä riittävän lämmön talven yli. Pesän päälle laitetaan hyvin eristetty katto, joka estää lämmön haitumasta pesästä yläkautta.

Pesässä on aina kunnollinen pohja jossa on myös lentoaukko mehiläisten ja ilman vaihtumista varten. Pohjaa ei koskaan pidä laittaa suoraan maahan vaan jonkinlaisella korokkeella/jalustalla nostaa se irti maasta. Kuormalava on jo monesti riittävän korkea – joskin työskentelymukavuutta varsinkin alkukauteen saatetaan hakea hieman korkeammilla ratkaisuilla. Lisäksi ympäristön aluskasvillisuuden laatu ja maapohjan kosteus määrittelevät sopivaa pohjan korkeutta.

Pohjan päälle kootaan pesä pesäosastoista. Pesäosastot muodostuvat laatikosta ja kehistä, joihin mehiläiset rakentavat vahasta kakuston. Rakentamiinsa kuusikulmaisiin kennoihin mehiläiset keräävät mettä, siitepölyä ja vettä. Niistä ne valmistavat toisiin kennoihin hunajaa ja pergaa sekä toukille ruokaa. Emotoukille ne valmistavat erityistä emomaitoa, jotta toukasta kasvaisi isompi ja vahvempi kuningatar.

Pesät on perinteisesti tehty puusta. Puisten pesien talviosastot on eristetty, jotta ne pitävät lämpöä riittävästi. Nykyäänkin puisia pesiä käytetään paljon, mutta niiden rinnalle on tullut styroksista valmistettuja nk. kevytpesiä. Nämä pesät ovat mukavampia käsitellä sadonkorjuuaikaan, jolloin laatikoissa saattaa olla 20 kg hunajaa.

Keveyttä voidaan hakea myös eri kokoisilla osastoilla. Maailmalla on kaikenlaisia ja kokoisia osastoja. Suomessa käytetään pääasiassa kahta osastokokoa: farrar ja langstroth. Langstroth-osasto on suunnilleen 1,5 kertaa korkeampi kuin farrar-osasto.

Tiedätkö mitä on apikosmetiikka?

Tarhamehiläinen tuottaa ihmisille paitsi ravinnoksi kelpaavaa hunajaa, siitepölyä ja pergaa, mutta myös kosmetiikkakäyttöön erinomaisia raaka-aineita. Tätä mehiläispesän tuotteita hyödyntävää kosmetiikkaa (joka yleensä on myös luonnonkosmetiikkaa) kutsutaan apikosmetiikaksi. Apikosmetiikka ei ole mikään uusi juttu vaan mehiläispesän tuotteita on käytetty ihon- ja hiusten hoitoon vuosi tuhansien ajan.

Tutustu aiheeseen tarkemmin artikkelista Apikosmetiikka tuo kosmetiikkaan mehiläispesän raaka-aineet eli apituotteet .