Luonnonkosmetiikka

Mehiläispesän tuotteista saa paljon luonnonkosmetiikassa hyödynnettäviä tuotteita. Myymme turvallisuusselvitettyjä, mehiläispesän tuotteisiin pohjautuvia kosmetiikkatuotteita. Kaikki tuotteet ovat Suomessa valmistettuja luonnonkosmetiikka -tuotteita parhaimmillaan.

Valmistamme osan kosmetiikkatuotteista itse, osan yhdessä muiden tarhaajien kanssa ja osan hankimme kotimaiselta luotettavilta toimittajilta.

Tuotteissa käytetään laadukkaita, luonnonkosmetiikkaan soveltuvia raaka-aineita. Pyrkimys mahdollisimman korkeaan kotimaisuusasteeseen raaka-aineissa on tuotteiden valmistuksessa avainasioita. Suomessa kuitenkin kasvaa hyvin vähän korkealaatuiseen kosmetiikkaan soveltuvia öljykasveja, joten täydennämme raaka-aineita ulkolaisilla, korkalaatuisilla raaka-aineilla.

Olemme mukana 7 muun mehiläistarhaajan kanssa ELY-rahoitteisessa yritysryhmähankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää apikosmetiikkatuotteita Suomen markkinoille. Hanke ajoittuu vuosille 2022-2023 ja sen koordinoi Laurea Ammattikorkeakoulu Vantaalla.

Tämän kategorian tuotevalikoima laajenee jatkuvasti, joten uutuuksia on luvassa.

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.